sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ristipistoja joululahjaksi

Kerron tässä postauksessani rakkailleni
valmistamista joululahjoista.


Joulu pohjanmaalla, Norinkylässä, kotona. <3

Vaikka olin aloittanut joululahjojen valmistamisen
ajoissa, sain aikaan itselleni ihan mahdottoman joulustressin.
Kaikki joille aioin jotain pistellä
eivät saaneet aikomaani lahjaa jouluksi.
Onneksi osa näistä rakkaista ovat nyt saaneet
lahjansa myöhässä tai saavat aikomani
lahjat sitten syntymäpäivä tmv. lahjaksi. :)

Kirjanmerkit


Tänä jouluna minulta saivat kirjanmerkkejä;
äitini, siskoni sekä tyttäreni kummitäti.
Pakettiin lisäsin myös joko kirjan, kalenterin tai ihanan vihkosen.
Tässä kuvat valmistamistani kirjanmerkeistä: etu- ja takapuolelta.




Näihin kirjanmerkkeihin löysin mallit seuraavista lehdistä ja kirjasta:

Maria Diaz: Cross Stitch Motif Series 1 - Garden & Flowers
Le Idee Di Susanna Italialaisesta ristipistolehdestä

Kaikkia kirjanmerkkejä muokkasin haluamanlaisekseni,
muutamilla muutoksilla ja lisäyksillä.
Osassa käytin nauhana joko organza-satiininnauhaa
tai helmilangoista tehtyä palmikkoa.

Taulut




Tämän silhuettitaulun annoin parhaalle ystävälleni joulu- ja syntymäpäivälahjaksi. Muokkasin värejä ystäväni lempiväreihin sopivaksi; kanervaan ja laventeliin vivahtavaksi.

Myös rakas kummityttöni saa minulta samanlaisen
taulun erilaisella silhuetilla (myöhästyneeksi)
syntymäpäivälahjaksi.
Hän tulee saamaan sen sitten, kun
pääsen kotonani pohjanmaalla käymään.

Malli on Ateljé Margaharethan mallistosta.

Rainbow Dash & Pinkie Pie
Nämä pienet My Little Pony aiheiset taulut
valmistin ystäväni ja siskoni tytöille. Söpöjä, eikö?




Yllä olevat "Poika kalassa" taulut lahjoitin
kummipojalleni sekä siskoni pojalle.
Olenkin maininnut tästä työstä jo aiemmassa postauksessa.
Molemmille annoin passepartout -pahvikehyksen lahjan mukana,
jonka voi halutessaan lisätä kehykseen mukaan.

Malli on Pakon valmistama. Kehykset hankin erikseen
Ateljé Margaharethan nettikauppasta.

Pöytäliinat


Valmistin myös alla olevan ihanan pöllöliinan
rakkaalle tädilleni, joka aina muistaa minua ja perhettäni
ihanilla villasukillaan sekä lapasillaan. 

Löysin pöllöliinan Facebookissa olevalta
ristipistotarvikekirppikseltä. Malli on kuulemma
ollut joskus taannoin myynnissä Ateljé Margaharethassa. 



Nämä pikkupöytäliinat tein siskojeni tytöille
koristamaan heidän pöytiään.
Mallin vasemman puoleiseen liinaan löytyi mainitsemasta kirjasta: 
Maria Diaz: Cross Stitch Motif Series 1 - Garden & Flowers
ja oikean puoleisen liinan olen joskus taannoin tilannut Ateljé Margaharethasta. 


Valmisteilla olevia töitä


Tällä hetkellä korttien teon ohella on Tatty Teddy syntymätaulu juuri syntyneelle siskoni pikku prinssille, toiselle siskolle lintuaiheinen pöytäliina sekä Lanarten lehmät laitumella -taulu.

Alla kuva jälkipistoja ja kehystystä vaille valmiista syntymätaulusta sekä lehmät laitumella työstä mallikuva.

Tatty Teddy: Baby Powder

Lehmät laitumella..
  

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kuulumisia ja korttiprojekteja


Niin se vain hurahti Joulu ohitse ja kohta on myös
tammikuun kovat pakkaspäivät selätetty.
Aikomuksenani oli postailla moneen otteeseen,
mutta itse-aiheutettu joulustressi ja oma
jaksamiseni estivät minua avaamasta kannettavaani
ja aloittamasta kirjoittamaan Teille kuulumisia.

Olen kuitenkin yrittänyt päivittelemään 
vaikka blogissani on ollut hiljaista.

Nyt olen saanut stressin puretuksi ja oman
elämäni tasapainoon, monella tapaa. :)

Eräs salainen haaveni on saanut ns. tulta purjeiden alle
saadessani todella hyvän tarjouksen
yllättävältä taholta. 
Mutta tästä asiasta aion kertoa sitten, kun on sen aika..